maanantai 25. helmikuuta 2013

Hei sehän on aurinko!

Kevätaurinko on täällä! Samoin hiihtolomaileva kummityttö Hämeenlinnasta. Käydään kaupungilla shoppailemassa, mm. aurinkolasit ja kevätpipo pikkuiselle. Antaa paistaa ny vaan! 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kotihipat

Lapsi oli mummun luona yökylässä ja meillä oli kotihipat. Menu oli Venäläisestä köökistä:
Borssikeittoa ja itse tehtyä leipää alkupalaksi,
blinejä pääruuaksi (mädillä, sillillä, graavilohella, hunajalla, suolakurkulla, sipulilla, smetanalla namm...)
suklaakakkua ja tuulihattuja jälkkäriksi. Ja oikein Venäläisiä konvehtejakin oli, kiitos vieraiden. Hauskaa pidettiin pikkutunneille asti ja ihanaa oli nukkua aamulla rauhassa ja pitkään.
Kuvat on aamun rääppiäisiltä. Illan hulinassa jäi kamerat. 

lauantai 23. helmikuuta 2013

Lauantaina paikat järjestykseen

Launtaina laitetaan paikat järjestykseen ja selaillaan reseptejä. Tuo reseptikirjani on 20 vuotta sitten aloitettu. Siinä on noin 20 reseptiä. Ei kovin paljoa. Hauska seurata, miten käsialani on muuttunut matkan varrella. Omistan tämän kirjan lisäksi yhden keittokirjan, Kotiruokaa. Onneksi on netti repsetineen kaikkineen.

torstai 21. helmikuuta 2013

Jännä kolkka


Nämä muistot ovat vuodelta 2001 Islannista. Matka oli unelmieni täyttymys. Olin lapsesta asti halunnut Islantiin, ja nyt oli mahdollisuus matkustaa sinne näyttelyn puitteissa. Maa oli mahtavampi kuin osasin odottakaan. Niin jännittävä luonto ja tunnelma. Minä olen tuo punapipoinen, entinen heppatyttö. Olin muuten juuri saanut ensimmäisen digi-kamerani. Nämä on räpsitty sillä. Se toimi pattereilla ja sillä pystyi ottamaan parikymmentä kuvaa ja muistikortti oli sitten täynnä.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Piristävä viikonloppu pääkaupungissa

Viikonloppu oli aika menoa! Yhteensä viisi kyläpaikkaa kolmessa eri kaupungissa. Olipa ihana nähdä rakkaita ihmisiä. Toinen yö vietettiin maaseudun rauhassa, toinen Helsingin keskustassa oikein hotellissa. Helsingissä kävimme katsomassa Leena Luostarisen retrospektiivin, sekä Tosi kyseessä-näyttelyn Kiasmassa, jossa käyn aina Helsingissä ollessani. Jos en ehdi näyttelyyn, käyn ainakin kahvilassa nauttimassa tunnelmasta. Tykkään Kiasmasta. Leena Luostarinen oli joskus suuri esikuvani ja oli kiva nähdä tämä näyttely, vaikka en siitä ihan kauhesti innostunutkaan. Shoppailemassakin kipaisin nopeasti Helsingin kaupoissa. Ostin tuon ihanan korun, en muuta. Minusta on onneksi tullut huono ostelija.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Minä ja Karpon Hannu

ollaan nyt karvalakki-ihmisiä. Lähdin tänään pitkän flussassa makailun päätteeksi ulos ja eksyin henkkamaukan alelaareille. Lastenosastolta löytyi tuo valkoinen. Ajattelin sitä ensiksi tytölle, mutta satuin sovittamaan huvikseni sitä omaan päähäni ja sehän mahtui, vaikka nuppini ei olekaan järin pieni (59 koko nyt ainakin!). Kokolapussa lukee 110/122cm. Mahtaako huikea euron alehinta johtua pienestä mittavirheestä?

Lakin ostettuani päädyin aikuisten osastolle.  Sieltä löytyi tuo vinkeä pilkullinen, eurolla sekin. Nämä päässä ei flunssat iske, olen satavarma!

 Hassuja muuten nuo itse otetut omakuvat. Kun räpäsäisee foton itsestään, tulee kuvaan aina jotain jähemettynyttä ja omituista. Valokuvasta näkee heti, onko se itse otettu. Teini-ikäiset oppilaani kuvaavat itseään ja vierestä olen katsellut, miten he vetävät kasvoilleen ilmeen, joka on ilmeisesti heidän mielestään heille eduksi. Ulkopuolinen ehkä näkee tuon ilmeen outona ja vieraana, vähän samalaisena kuin  peilausilme.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Sunnuntaina keittiössä

Tykkään ihan laittaa ruokaa, ainakin kun tulee paljon syöjiä. Näin sunnuntaisin on kiva kutsua ruokavieraita. Reseptejä en juuri lue, vaan sävellän itse jotain simppeliä. En myöskään ole kovin kiinnostunut kattamisesta, vaikka esteetikko olenkin. Läiskin pöytään astioita, jota sattuu olemaan puhtaana ja servetit siihen päälle humps. Iloinen olen kun padat tyhjenevät.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Perjantaisurautus esittelyssä

Kirppismekko (uusi Marimekko 6e), jossa oli jotenkin kummallinen yläosta + liian lyhyt, musta trikoo-paita= mekko iltamenoihin. Aikaa tähän kului yhden Puuhapete jakson verran eli noin 10minuuttia. Pohjanmaalla vietetyn rauhallisen viikon jälkeen on kiva päästä illla rakkaan ystävän kanssa ulos. Mukavaa viikonloppua!


torstai 7. helmikuuta 2013

Onnea ja kiitos Viljamille

Kiitos Maijalle ihanasta banda-kankaasta. Surautin saamastani näytepalasta tytölle mekon. Toinen pala kangasta on vielä jäljellä. Siitä tulee pöksyt kesäksi. Kankaan on suunnitellut Ulla-Maj Saarinen. Kaunista on myös tämä kaimani suunnittelema mustikka. Onnea Viljamin puodin vaatemallistosta! Hieno homma! 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Norppapusero

Hei täällä olis Hanna tää sun suunnittelema villapaita. Veisiksä tänä kotiis, huutelee äitini. Ai mikä paita? Ain niin tuo :D
Osallistuin yläasteella Novita-lehden Suomen metsän eläimet-nimiseen villapaitasuunnittelukisaan. Villapaitani toteutettiin, siihen laadittiin nelontaohjeet ja sain paidan itselleni palkinnoksi. Kässänopettajani oli ylepä että voitto tuli hänen luokkaansa. Koskaan en ole paitaa pitänyt ja mieheni kommentoi sitä osuvasti: Millainen kilpailu se on mahtanut olla kun tuommoinen voittaaa? 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kuinka kuoria mango

Jos joskus saa käteensä juuri sopivan pehmeän mangon, niin miten se sitten kantsii leikata? Hedelmät piristää kevät(tai talvihan tämä vielä on!)väsynyttä.